Teresa

Hallitus on määrännyt kiintiöt kullekin heimolle ihmisuhrien käytöstä. Uhrauksiin saa käyttää vain oman heimon täysi-ikäisiä (yli 13-vuotiaat) henkilöitä. Vuosittainen sallittu ihmisuhrien numeraalinen enimmäismäärä kylää kohden on seitsemän. Tarvittaessa kylät voivat käydä kauppaa uhriluvilla, kuitenkaan saamatta uhrata määrältään enempää kuin viidennes edellisvuoden syntyneisiin verrattuna.

Tiesin, että Arbusian naimisesta syntyisi hankaluuksia. Ensinnäkin virallisesti olin nyt heimon jäsen. Toisekseen päällikkö halusi järjestää ihmisuhrin. Tätä mietin kun tunsin tiukasti solmitun piikikkään pukinvyö-köynnöksen pureutuvan syvemmälle nilkkoihini yrittäessäni muuttaa asentoani mukavammaksi roikkuessani koko 80-kiloisella ruhollani pää alaspäin. Käteni oli sidottu samalla polttavaa uutetta erittävällä pukinvyöllä ja pingotettu maasta esiin pilkistävään puunjuureen. Vaikka olin hiestä märkä, tunsin kuinka lämmin virtsa levisi housuissani ja valui vartaloani pitkin kastellen paitani. En vitsannut pelosta, vaan rentouttaakseni itseni. En ollut varma valuiko kaulaani pitkin kasvoilleni virtsaa vai hikeä. Mietin myös, milloin viimeksi olin virtsannut housuihini.

Se oli Luxembourgissa, 1997. Työskentelin erään nimeltä mainitsemattoman instituution väärän tiedottamisen osastolla, joka oli naamioitu vastarintaliikemuseoksi (ja joka ei ole enää toiminnassa, minkä vuoksi voin siitä kertoa). Meillä oli ollut koko kesän pientä flirttiä museon kassana työskentelevän Teresan kanssa. Hän ei tiennyt minun siellä oloni todellisista tarkoituksista vaan olin hänelle vain nuori salskean komea intendentti. Teresa oli syvästi uskonnollinen, eikä siksi halunnut antautua minulle edes kovimmassakaan humalassa (joskus sain vähän vain tunnustella). Uumoilin, että hän olisi kyllä antanut, mikäli olisin ollut itse hengellisempi. Näin kyllä, miten hän oli katsellut niitä pirun pappisseminaarilaisia, jotka kävivät vastapäisessä kahvilassa pitämässä raamatunlukupiiriä.

Onnekseni Teresa ei todellakaan syyllistynyt lasiin syljeskelyyn, vaan oli aina milloin milläkin verukkeella houkuteltavissa lasilliselle tai parille (varsinkin jos lupasin tarjota, sillä hän oli myös köyhä, jota myös käytin hyväkseni). Opettelin Raamatusta erinäisiä lausahduksia ja viisauksia, joita saatoin viljellä puheessani. Opin myös väittelemään (ja antamaan periksi) uskonasioista. Viestitin Teresalle, että halusin tietää lisää hänen uskostaan, ja huomasin hänen lämpenevän minulle päivä päivältä enemmän.

Oli lämmin elokuinen ilta. Olimme olleet pienellä työporukalla messuilla Walferdangessa ja paluumatkalla minibussissamme viini ja nauru virtasi. Teresa oli pukeutunut mustavalkoruutuisiin, lahkeista kapaeneviin puolisääreen ulottuviin housuihin, joitten korkea vyötärö korosti hienosti hänen synnyttäjän lantioitaan. Lyhythihaisen mustan neuleliivin alla hänellä oli kimalteleva musta ohut toppi (joka napitetaan haarovälistä, olin päässyt kokeilemaan sitä kerran housujen läpi). Kaiken kruunasi kireälle vedetty leveä limevihreä keinonahkaniittivyö. Kapea uuma oli omiaan korostamaan hänen hyvin suurta rintamustaan. Teresan tumma kiharapilvi heilui puolelta toiselle villisti kun hän nytkytti itseään istuallaan ruotsalaisen pop-musiikin tahdissa.

Olimme kaikki melkoisessa humalassa. Olimme pysähtyneet vain kerran eräällä huoltoasemalla tauolle, jossa minulla jo oli virtsahätä. Kuitenkin silloin nuorena miehenä koin julkiset käymälät vaikeiksi paikoiksi virtsata ja jatkoin pidättämistä. En muista mikä oli se vitsi, jonka Tom (konservaattori) kertoi, mutta nauroime kaikki sille makeasti, jolloin tunsin samanaikaisesti virtsan virtaavan voimakkaana suihkuna housuihini. Kekseliäästi tartuin Lennonin (siivoojapoika) kädessä olleeseen avattuun punaviinipulloon ja kaadoin siitä runsaasti housuni etumukselle muka vahingossa. Pomoni Susan, viittäkymppiä lähentelevä villi vaaleaverikkö, innostui puhdistamaan housujeni etumusta nuolemalla. Jäykistyin tuntiessani hänen lämpimän hengityksensä housukankaan lävitse, enkä voinut olla nauttimatta. Kohtasin Teresan katseen ja hän näytti loukkaantuneelta.

Kun minibussimme saapui työpaikan edustalle, Teresa poistui ripeästi yöhön hyvästelemättä. Menimme Susanin kanssa museoon ja rakastelimme (minun pyynnöstäni) lipunmyyntitiskin takana. Koitin kuvitella hänet Teresaksi, mutta eihän se ollut sama asia. Aamulla kuulin Teresan tehneen itsemurhan. Silti tuo muisto saa minut yhä nytkin jäykistymään, vaikka roikun pää alaspäin kuumassa viidakossa, hien, veren ja virtsan kirvelessä vartalollani.

Toivottavasti tämän tarinan luettuanne ymmärrätte, että himo ja kuolema ovat asioita, joille ei voi mitään.