maanantai 3. syyskuuta 2007

Katu

Raekuurot ovat harvinaisia täällä. Se oli yllättänyt minut ja Lluongon kesken pakomatkamme, ja jouduimme hakeutumaan sivukadulle, joka onneksi oli osin katettu kuhmuisilla aaltopelleillä. Pitkään painostavana seisonut ilma oli muuttunut viileämmäksi ja ihmiset, joiden joukossa meidän oli määrä piilotella kunnes saapuisimme eurooppalaisen metsästäjän sopimalle kohtauspaikalle, olivat kadonneet pääväylältä kuka mihinkin suojaan.

Taivas oli pimentynyt ja aaltopellit rämisivät uhkaavasti tuulen ja sateen rasittamina yläpuolellamme. Vesi virtasi voimakkaana nilkkojen korkeudella ja ikkunoista kadulle tulevassa valossa näytti siltä, kuin osa katukivistä olisi irronnut ja vieri sateen mukana. Todellisuudessa ne eivät olleet katukiviä, vaan puutteellisesti toimivasta viemäriverkosta nousseita sukuaukkorapuja, eräs taskurapujen laji, joka oli saanut lisääntyä rauhassa, sillä syömäkelvottomana siltä puuttuivat luonnolliset viholliset. Salaman välähtäessä niiden todellinen määrä paljastui. Niitä oli satoja, ellei peräti tuhansia. Värisimme inhosta ja kylmästä kun tunsimme rapujen ryömivän toistensa yli. Jouduimme ajoittain heiluttelemaan lahkeita karistaaksemme kiipijät yltämme. Vaikkakin ne olivat kömpelöitä, niin ne olivat melko taitavia kiipeämään. Niitä roikkui selkämme takana olevassa seinässä. Ajoittain niiden kilke kuului jopa sateen ja peltien räminän ylitse.

Vastapäisessä ikkunassa huomasin naisen, joka loi meihin houkuttelevia katseita. Tummahipiäinen nainen ei ollut mikään kaunokainen kasvoiltaan, mutta hänen muotonsa näyttivät moitteettomilta, mitä syvään uurrettu punainen leninki ei paljoa peitellyt. Hänen ikäänsä oli vaikea arvioida, sillä hänen katutytön työssään väsähtäneen olemuksensa kaikkine kasvonuurteineen hän oli onnistunut maalaamaan piiloon. Huomasin pian muutkin ikkunat, joissa jokaisessa oli nainen, joka kuka enemmän ja kuka vähemmän innokkaasti yritti saada meiltä huomiota. Yhtäkkiä muistin tämän kadun.

Se oli vuonna 1977, kun ensimmäisen kerran saavuin tänne peitetehtäviin erään amerikkalaisen kanssa, jonka kuoleman olimme joutuneet kiireesti lavastamaan, jottei hänen asemansa kaksoisagenttina olisi paljastunut. Sukellusvene jätti meidät yöllä noin kilometrin päähän rannikosta, josta etenimme kumiveneellä kohti rantaa. Pian aloitettuamme matkamme (ilman moottoria, jonka ääni olisi turhaan kiinnittänyt huomiota) huomasimme veneen vuotavan ja tyhjenevän ilmasta hyvin nopeasti. Lisäksi amerikkalainen kontaktini oli siinä määrin lihava, että uppoavan veneen ohjaaminen tuli pian mahdottomaksi. Noin 500 metriä ennen rannikkoa jouduimme uimaan loppumatkan ja pimeässä jouduimme toisistamme eroon. Ennen eroamistamme, amerikkalainen ehti kertoa mihin minun tuli mennä heti rantaan päästyäni ja miten tapaisimme. Se olikin viimeinen havaintoni tuosta miehestä koskaan.

Päästyäni tälle kadulle, ymmärsin, että kaikki oli ollut lavastusta. Amerikkalainen ei koskaan tulisi, vaan tiemme oli tarkoitus erota. Tämä katu oli umpikuja, jossa ei ollut muuta kuin rähjäinen bordelli. Nyt vuosia myöhemmin, olin tällä samalla umpikujalla ja yhtä eksyksissä. Oliko minut taas petetty. Kohtaisinko eurooppalaisen koskaan. Näitä mietin, kunnes yllättäen kuulin sen, mitä olin odotin kuulevani jo 30 vuotta sitten. Vastapäisen ikkunan nainen kuiskasi käheästi sovitun salasanan. Se oli vanhan naisen ääni: Are you lonesome tonight.

Poikkeuksellisesti tällä tarinalla ei ole opetusta, mutta silti se osallistuu Tarinamaanantaihin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näistä jutuista voisi tulla kirja. Ehkä se onkin aikomuksesi. Tämä ensimmäinen (?) versio on miesten hömppää (Tunnetko Hömpän helmiä -blogin?), mutta tästähän voisi tulla vaikka mitä. :)

Kiinnostavaa.

Blogisisko

totuudentiella kirjoitti...

Kiitos arviostasi. Aikomus ei ole kirjoittaa kirjaa, kunhan tuuletan ajatuksiani. Hömpän helmiä ei ole tuttu, mutta kuulostaa tutustumisen arvoiselta. :)

Allyalias kirjoitti...

Mielenkiintoinen juttu. Tässä oli dekkarifiilistä ja tummia sävyjä. Oikein hieno!

totuudentiella kirjoitti...

Kiitän. Tarina kaipaa jatkoa, mutta se saa odottaa vielä jonkin aikaa.

Hansu kirjoitti...

Tummaa sävyä, ehkä joku murha samalla kadulla. Kuten Allykin sanoi dekkarimaista! Ei kaikella tarvitsekaan olla opetusta!

eXTReMe Tracker