Afro

Afromusiikki antaa näille jumalan hylkäämille kulmille, joiden lähellä asun (tosin aidatulla hyvinvoivien alueella), toivoa. Kävelen notkeasti kuin pantteri, ohitse asunnottomien kerjääjien, antaen rytmimusiikin valua olkapäälläni lepäävästä ministereoista (tuplakasettidekillä) lanteitani pitkin maahan, ja heidän tuntiessaan sen resonanssin lähes puhkiruostuneissa emalimukeissaan (jotka täytän lahjoituksillani vielä joku päivä matkalla verenluovutusjumalanpalvelukseen).

Joka askeleella jännitän pakaroitani vain juuri hitusen enemmän kuin olisi tarve, saaden leveät ja ilmavat, mutta nilkkoja kohden kapenevat satiinipöksyni nytkähtelemään ja siten sähäkästi kimmauttelen huosuillani auringonvaloa syrjäisten kujien orvoille, jotka viimeisillä rahoillaan (tai jos ei ole rahaa, niin viimeisillä voimanrippeillään) myyvät tulitikkuja (osa käytettyjä). Noiden orpojen lohduttomat katseet saavat minut iltaisin itkemään itseni uneen, mutta täällä kaduilla vallitsevat eri lait. Hymyile, tai kuole. Älä näytä heikkouttasi.

Toivottavasti joku tämän kautta ymmärtää, että afro ja reggai ovat ihan eri juttuja.