sunnuntai 5. elokuuta 2007

Kauppalautta

Talvikaudella joen vesi nousee kahden kuukauden ajaksi kylään asti minkä vuoksi talomme ovatkin rakennettu paalujen päälle (harvat kylään eksyvät patikkaretkeilijät ihmettelevät sitä usein). Olemme parin viikon ajan Lluongon ja kahden muun kylämiehen sekä erään eurooppalaisen metsästäjän (jonka henkilöllisyyttä en paljasta) kanssa kiskoneet poltetusta aavepuun rungosta valmistettuja rahtilauttoja kylältä joelle pitkin mutaista viidakkoa (matkaa noin puolitoista kilometriä per suunta). Vaikka onkin talvi, lämpötila kohoaa helposti kolmeenkymmeneen celsiusasteeseen varjossakin. Suolainen hiki kirvelee karkean hamppuköyden hartioihin ja vyötäisille hankaamia haavoja. Moskiittoja ei onneksi ole tähän aikaan, mutta minä hetkenä hyvänsä saattaa ilmaantua parvi sururuja, verta imeviä hyönteisiä, joiden purema on erittäin kivulias ja tulehtuu helposti (mutta onneksi ne eivät tiettävästi levitä tauteja). Ylävartaloni iho on niin paahtunut ja rikkinäinen, että annan sururujen mieluummin juoda vertani kuin läimäyttelisin itseäni kipeästi.

Joella lastaamme kauppalautat (2 kpl), jotka lähtevät huomenna kaupunkiin. Matka tulee kestämään kuukauden, minkä aikana otamme myös kahdesta muusta kylästä tavaraa sekä toimitamme erään asian eurooppalaisen ystävämme puolesta. Toimitamme kaupunkiin kyläläisten tekemiä koruja ja koriste-esineitä sekä myös eläinten nahkoja ja erästä korukäyttöön soveltuvaa arvokasta raakakiveä, jota löytyy kohtuullisia määriä pohjoisempana. Samalla toimitamme kylän aggregaatin huoltoon. Meillä ei ole ollut sähköä nyt kolmeen kuukauteen.

Kaupungista tuomme uuden liitutaulun koululle, polttoainetta, kankaita ynnä muuta tarpeelliseksi koettua tavaraa, mitä kansainvälisten avustusjärjestöjen keveillä moottoriveneillä ei voida kuljettaa suuria määriä.

Terävä kiväärinlaukaus kajahtaa kun eurooppalainen ampuu minusta vain pari metriä sivussa vaanineen jättiläiskaimaanin. Kuolleenakin eläimen täyteen hyökkäysvauhtiin kiihtynyt ruho liukuu hirvittävällä massalla vasten jalkojani kaataen minut veteen kuin kevyen korren. Tunnen, kuinka sen karkea selkänahka repii työhousuni ja samalla myös sääreni ja reiteni haavoille. Mutta kiitos eurooppalaisen, olen vielä yhtenä kappaleena. Talviaikana yleisin kuolinsyy näillä alueilla on päätyminen jättiläiskaimaanin ateriaksi.

Toivottavasti tämän luettuanne ymmärrätte, kuinka tärkeää on olla tarkkaavainen niin luonnossa kuin kauppatoimissa.

Ei kommentteja:

eXTReMe Tracker